Visin kaupunki on Adrianmeren vanhin asutuskeskus, jolla on jo ikää 2400 vuotta. Issa- nimisen kaupungin perustivat kreikkalaiset, mm. saaren hyvän maantieteellisen sijainnin sekä kaupungin luonnonsataman ansiosta (joka on edelleen monen veneilijän suosiossa). Näiden kahden tärkeän seikan johdosta saari olivat haluttu kohde myös muille myöhemmin tulleille hallitsijoille: roomalaisille (jotka perustivat mm. kylpylän), venetsialaisille, itävaltalaisille, ranskalaisille, briteille, italialaisille ja jugoslaaveille. Antiikkiajan historiaan (sekä vielä vanhempaan) voi perehtyä Visin arkeologisessa museossa, jossa on huomattavan iso ja hyvin säilynyt kokoelma näinkin pienkokoiselle saarelle. Näytillä on mm. kreikkalaisaikana veistetty Artemis-pronssiveistos, paikallista keramiikkaa ja huomattava määrä amforoita eri tarkoituksiin. Historian aikana käytiin Visin pohjoispuolella myös kaksi suurta meritaistelua. Niistä varhaisempi tapahtui vuonna 1811, jolloin britit sotivat ranskalaisia vastaan. Britit voittivat ja saivat saaren haltuun muutamaksi vuodeksi. Saarelle tämä tuntui onnenpotkulta: merenkulku menestyi ja kauppa kävi. Pelattiin jopa krikettiäkin. Brittivallan muistona on jäänyt hallitsijoiden linnoitus, joka on omistettu kuningas Yrjö III:lle sekä sen edessä sijaitseva pienehkö Host-saari, joka on saanut nimensä laivastokomentaja William Hosten mukaan. Toinen meritaistelu käytiin itävaltalaisten ja italialaisten välillä 1866, jolloin italialaiset yrittivät vallata saaren itävaltalaisilta, onnistumatta kuitenkaan. Itävaltalaiset jatkoivat siitä mihin britit lopettivat: merenkulku jatkoi menestymistä, kala- ja viinituotanto kukoisti ja kaikilla tuntui menevään hyvin. Asiakasluku oli tuolloin nykypäivän verrattuna moninkertainen (nyt n. 3,500 asukasta). 1900-luvun alussa menestykselle tuli kuitenkin loppu, sillä viinikirva – tuo kohtalokas viiniköynnösten vihollinen – aiheutti talouden tyrehtymisen. Sen seurauksena moni saarelainen pakkasi matkalaukkunsa ja päätti etsiä onneaan valtameren toisella puolella. Tämä oli kuitenkin vasta alkua väestön saarelta pakenemiselle.

Brittien vierailu saarella 1800-luvulla ei jäänyt heidän viimeisekseen. Toisen maailmansodan aikana vuonna 1944 Visillä sijaitsevalla syrjäisellä ja vaatimattomalla luolalla oli historiallinen merkitys tulevan Jugoslavian kohtalolle. Luola toimi silloin lyhyen ajan partisaanien pääesikuntana, jossa piileskeli myös marsalkka Tito itse. Pako saksalaisten edessä ja piiloutuminen luolaan onnistui brittiarmeijan avulla. Britit jopa rakensivat saaren keskelle pienen lentokentän, joka toimi pommikoneiden sota-aikaisena tukikohtana. Entisellä lentokentällä Plisko Poljella kasvavat jälleen viinirypäleet aivan kuten ennen toista maailmansotaa. Britit lähtivät toisen maailmansodan päätyttyä, ja niin lähtivätkin monet muutkin. Saari suljettiin ulkomaalaisilta melkein 50 vuodeksi. Sen sijaan Vis sai uusia asukkaita, jotka olivat pukeutuneita Jugoslavian kansanarmeijan univormuihin. Saaren oiva strateginen sijainti oli ihanteellinen paikka toteuttaa sotilasarkkitehtuurin luomuksia ja testata sotilasjoukkojen valmiutta: luoliin upotettuja laivastotukikohtia, salaisia armeijan käytössä olevia luolia, piilotettuja rannikkotykistö- ja ilmatorjuntapattereita. Joidenkin arvioiden mukaan Visillä oleskeli Jugoslavian loppuvaiheessa melkein yhtä monta sotilasta kuin vakituisia asukkaita – ehkä noin 2500-3000, jotka mahtuivat 13 saarella sijaitsevaan kasarmiin. Kun Jugoslavian armeija lopulta lähti, visiläisille valkeni kauan vaiettu totuus – kymmeniä ja kymmeniä saarelle kaivettuja tunneleita. Saarelaiset sanovat, että Vis muistuttaa sveitsiläistä reikäjuustoa – niin kaivettu koko saari tuntuu olevan. Näihin toisen maailmansodan jälkeisiin rakennuksiin voi nykyisin tutustua vapaasti, mutta mielellään paikallisen matkatoimiston opastetulla retkellä, sillä on mahdollista, että alueelta löytyy yhä raivaamattomia miinoja. Jugoslavian armeijan lähdettyä saarelta vuonna 1992 saarella alkoi uusi aikakausi – matkailutoiminta on käynnistynyt. Viime vuosien tilastojen perusteella Visillä käy vuosittain noin 50 000 matkailijaa, joista suomalaisia muutama sata jos sitäkin. Trendi on kuitenkin vuosi vuodelta kasvava. Matkailusta on tulossa saarelaisten pääelinkeino. Lisätietoja: tz-vis.hr

Visin saaren eteläpuolella sijaitseva Komiža on rauhallinen lomaviettopaikka, joka on historiansa aikana elänyt kalanpyynnistä. Satoja vuosia kestänyt kalan jalostustoiminta loppui tämän vuosituhannen alussa, mutta paikkakunnalla yhä kalastetaan. Komiža onkin niitä harvoja Kroatian paikkakuntia, jossa on mahdollista ostaa tuoreesti pyydystettyä kalaa päivittäin jopa puoleenpäivään asti. Keskustassa sijaitsevassa kalakaupassa löytyy harvinaisempiakin kalalajeja, esimerkiksi kurnusimppuihin kuuluva Lepidotrigla cavillone. Juhannuksen tienoilla Komižassa järjestetään paikkakunnalle merkittävä tapahtuma: Rota Palagruzona. Vuonna 1593 alkunsa saaneessa mittelössä kilpailevat historialliset purjeilla ja souduilla varustetut falkuša-tyyppiset kalastusveneet, jotka kahden päivän aikana suorittavan valtavan urakan purjehtiessaan Komižasta kaukaiselle Palagruža-saarelle (42 merimailia eli 78 km). Kilpailijoille se ei kuitenkaan tunnu olevan liian rankkaa, sillä paluumatkan lopussa vastassa on ”koko saari”, ja osallistujat voivat hyvin mielin liittyä kansanjuhlaan, jossa tarjotaan tietysti kalaa ja viiniä. Komiža on muuten oiva lähtöpaikka 5 kilometrin etäiselle Biševo- saaren kohdistuvalle parituntiselle retkelle, jonka päänähtävyys on upea Sininen luola. Luola on luonnonilmiö, jonka erikoisuus piilee sen hyvin erikoisessa sinisessä valossa. Siniseen luolaan pääsee ainoastaan järjestetyllä retkellä, aamupäiväisin, ja vain silloin kun sääolosuhteet sen sallivat – eli silloin kun meri on aivan tyyni. Retki sopii myös pienille lapsille.